Olen miettinyt, miten hetkellinen kohtaaminen voi vaikuttaa. Kerron muutaman kokemuksen.
Kohtaamisia 1
Olisikohan tästä tapahtumasta vierähtänyt aikaa vuosi tai pari. Istuin puolen päivän aikaan ykkösen ratikassa. Siihen aikaan ratikassa on hyvin vähän matkustajia, silloinkin minun lisäkseni vain yksi toinen matkalainen. Senaatintorin läheiseltä pysäkiltä vaunuun nousee mies kantamuksineen. Vaikka tyhjiä penkkejä vaunussa todella riittää, mies suuntaa istumaan viereeni. Puristan topakasti laukkua kädessäni. Ehdin pohtia, onko kyseessä varas, hullu vai perverssi, vaikka tuskin olen miestä nähnyt, saati katsetta tai tervehdystä vaihtanut. Hän alkaa jutustella niitä näitä ihan ystävällisessä hengessä ja kertoilee matkansa tarkoituksesta. Vastailen lyhytsanaisesti ja yhä pohdin, mitä tämä tyyppi oikein tahtoo. Yhtäkkiä muistan kuulleeni radiosta, että sillä viikolla vietetään Helsingissä ”keskustele vierustoverisi kanssa” -teemaviikkoa. Minua alkaa hymyilyttää, ja kysyn onko hänkin kuullut asiasta. On.
Olen luullut olevani ennakkoluuloton ja suvaitsevainen. Tämän kohtaamisen jälkeen itsetuntemukseni on lisääntynyt. Olen ihmisenä kasvun tiellä.
Kohtaamisia 2
Taas ratikassa, tällä kertaa 7A:ssa aamuruuhkassa. Tätä aikaa aamusta kaikilla tuntuu olevan kiire. Kurvissa kuljettaja tiedottaa: ”Lähdemme tästä poikkeusreitille. Ajamme Helsinginkatua ja sitten…” Suuri osa matkustajista hyppää heti pois, osan ilme kiristyy, ja jotkut valittavat Helsingin liikennelaitoksen huonoa palvelua. Yksi nuorimies hyppää ylös penkistä ja alkaa riemukkaasti hokea: ”Poikkeusreitti, Poikkeusreitti!” huutaa jopa ulos ovesta: ”Hei, meillä on poikkeusreitti, en oo koskaan menny toista reittiä!” Ja vilkuttaa pysäkillä seisojille. Hän vaikuttaa lievästi kehitysvammaiselta, mutta pystyy matkustamaan yksin. Taitaa olla ainut, joka on poikkeusreitistä innoissaan.
Kyllä poikkeusreitti saattaa tuoda harmeja, mutta se saattaa olla myös mahdollisuus. Mitä jos valitsisin uudenlaisia kulkureittejä tai erilaisia tapoja tehdä tuttuja asioita? Jokainen päivä voisi olla pieni seikkailu. Suhtautumisesta on kysymys.
Kohtaamisia 3
Kolmannessa kohtaamisessa seison Stockmannin pysäkillä syksyllä kylmässä viimassa ja tihkusateessa odotan 7B:tä. Tallinnaan menijät täyttävät katoksen ja törmäilevät matkalaukkujensa ja reppujensa kanssa. Päivä ja mieli ovat ankeat. Nelosen ratikka pysähtyy ja ratikassa kohdallani istuva nainen katsoo minua ja hymyilee. Hymyilen takaisin, hän vilkuttaa minä myös. Tallinnaan menijät ahtautuvat neloseen ja ratikka lähtee liikkeelle. Hymy jää viipymään kasvoilleni, päiväni on kirkastunut.
Pienikin positiivinen kohtaaminen voi muuttaa mielialan ja päivän. Olen alkanut rohkeasti jakamaan hymyjä.