Kulunut syksy on ollut kiireinen. Se näkynee myös siinä, että Puhesfäärin blogin päivitystahti ei ole ollut suunnittelemani mukainen. Olen saanut kouluttaa ja opettaa monenlaisia ryhmiä ja monenlaisia teemoja puheviestinnän ja draaman saralta.
Lokakuussa piipahdin entisessä opinahjossani Jyväskylän yliopistossa puheviestinnän alumnipäivillä. Pidin siellä puheenvuoron, jossa kerroin omasta tähänastisesta työurastani. Puheenvuoroani rakentaessa tulin samalla pohtineeksi oman työni eri puolia.
Olen toiminut valmistumiseni jälkeen pääasiallisesti opetus- ja koulutuspuolella. Työurani aloitin puheviestinnän ja draaman tuntiopettajana eri oppilaitoksissa, ja kohderyhmänä olivat lähinnä nuoret aikuiset. Varsinaiseen koulutusbisnekseen pääsin mukaan 2000-luvun puolivälissä, kun aloitin Suomen Puheopistossa koulutuspäällikkönä. Oma yritys minulla on ollut reilun kolmen vuoden ajan.
Tällä hetkellä teen töitä niin kouluttajana työyhteisöissä kuin myös opettajana muutamassa oppilaitoksessa. Olen kipuillut sen asian kanssa, kumpi olen enemmän, opettaja vai kouluttaja. Opettajuuden näen olevan enemmän prosessimaista tekemistä, jolloin ollaan saman ryhmän kanssa pidempi tovi. Kouluttajan työ puolestaan on hetken vierailuja, yksittäisiä projekteja jostain sovitusta teemasta.
Hyvin olennainen asia on tavoitteiden asettaminen. Opetustyössä tavoitteita on monia ja monen tasoisia. Tavoitteena on usein jonkin taidon oppiminen ja tähtäimessä arvosana ja jokin tutkinto. Kouluttaessa tavoitteiden määrittelyn suhteen pitää olla maltillisempi. Tämä on välillä haaste, koska asiakkaan toiveet koulutukseen käytetylle ajalle voivat olla ylimitoitettuja. Se on osoitus kouluttajan ammattitaidosta, että hän uskaltaa rohkeasti sanoa, mitä tietyssä ajassa voidaan saada aikaan.
Luulen, että oma kipuiluni johtuu myös tavoitteiden asettamisesta. Olen asettanut itselleni liian korkeita tavoitteita siihen nähden, mitä lyhyessä koulutusajassa voidaan saada aikaan. Nyt, kun opettajuus kulkee kouluttajan työni rinnalla, osaan paremmin asettaa asiat mittasuhteisiin. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että tarvitsen sekä pidempää työskentelyä saman ryhmän kanssa että lyhytkestoisia koulutuksia, joissa voin antaa osallistujille uusia oivalluksia.
Oman työni ehdoton rikkaus on, että saan toimia opetus- ja koulutusalalla niin monella tasolla. Saan kohdata hyvin erilaisia kohderyhmiä, joiden kanssa käsitellään esiintymisen ja vuorovaikutuksen teemoja näkökulmasta jos toisestakin. Tästä rikkaudesta haluan pitää kiinni.