Oletko nähnyt Facebookissa kiertävää kuvaa koulun näytelmästä? Sitä, jossa yksi lapsista on puettu vihreisiin vaatteisiin ja hän esittää lattialla maaten ruohoa. Huumoritekstissä viitataan siihen, kuinka huonona päivänä voi muistella, että jollain on mennyt vielä huonommin.
En ole jakanut kuvaa, eikä minua naurattanut.
Kukkahattutäti sisälläni ärähtää. Esiintymistaidon ja draaman opettaja sisälläni ärähtää. En ymmärrä, miksi lapsia pakotetaan esiintymään. Eihän edellä kuvaamassani tilanteessa ole kyse esiintymisestä, vaan lapsen nöyryyttämisestä.
Tunnistatko kouluajoiltasi seuraavia tilanteita?
- kirjaesitelmän pitäminen luokan edessä
- tanssiesitys liian piukassa puvussa teini-ikäisenä
- viulun tai muun instrumentin soittaminen arvioivan yleisön edessä
- runoesitys naiivisti käsiä nostellen koulun tärkeässä juhlassa
Monelle esiintymistilanteet lapsena voivat olla hyvin mukavia kokemuksia. Todella monelle ne eivät ole. Tämä tulee esiin esiintymisjännitysvalmennuksissa, joissa me kouluttajat kohtaamme lapsena nöyryytettyjä aikuisia.
Esiintymiskouluttajan tehtävä on auttaa rakentamaan esiintymisidentiteetti, joka on murennettu jo lapsena.
Lähdemme liikkeelle pienin askelin. Teemme helppoja esiintymisharjoituksia, pienen ja turvallisen ryhmän edessä. Palautteen lähtökohta on kannustaminen.
Lapsille pitäisi myös suoda mahdollisuus harjoitella esiintymistä pienin askelin. Ei niin, että ensimmäiset esiintymiskokemukset ovat joko arvioitavia suorituksia tai juhlasalissa satapäisen yleisön edessä. Esiintymistilanteista pitäisi saada myönteisiä kokemuksia heti lapsena.
Nämä kokemukset kantavat parhaimmassa tapauksessa aikuisuuteen saakka.