Tämän viikon aikana minulla on ollut ilo opettaa tulevia draaman ohjaajia. Samaan aikaan Twitterissä kävimme pienen porukan kanssa keskustelua tämän artikkelin pohjalta. Artikkelissa kerrotaan, kuinka draamatyötapoja voidaan hyödyntää eri oppiaineissa.
Määrittelen draaman kraavisti nyt näin: teatterin elementtien, kuten roolityöskentelyn, hyödyntäminen oppimisessa.
Opiskelijoiden kanssa ja Twitterissä käymieni keskustelujen innoittamana kysyn: Onko draama kaikkien juttu? Ei, eikä sen tarvitse olla. Ei muitakaan taideaineita, kuten kuvaamataitoa tai musiikkia, kaikki koe omakseen.
Onko draamamenetelmät hyödyllisiä, esimerkiksi vuorovaikutuskoulutuksessa? Saamiemme palautteiden perusteella kyllä ovat. Epätieteellistä kokemustani tukee Jonna Koposen väitöskirja. Siinä tutkitaan kokemuksellisia oppimismenetelmiä lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutuskoulutuksessa. Tutkimuksessa oppimismenetelminä olivat työpajateatteri, simuloidut potilaat ja roolipeli. Koposen tutkimuksen mukaan 5–7 % koki menetelmien soveltuvan huonosti vuorovaikutusosaamisen oppimiseen.
Kun taas vähintään 84 % koki menetelmien soveltuvan hyvin tai erittäin hyvin vuorovaikutusosaamisen oppimiseen.
Draamamenetelmien hyötyjä mielestäni ovat:
- roolityöskentelyssä saa uusia näkökulmia
- tekemällä oppiminen
- etäännyttäminen antaa mahdollisuuden tarkastella tuttua tilannetta kuin ulkopuolinen
- jättää vahvan muistijäljen
- elämyksellistä
- ”pois pulpeteista”