Puhesfääri on esiintymistaidon ja vuorovaikutuksen kouluttamiseen erikoistunut yritys. Koulutamme ja valmennamme vahvalla kokemuksella, suurella intohimolla, tunnon tarkkuudella ja luovalla otteella.

Olemme puheviestinnän, draaman ja teatterikasvatuksen ammattilaisia. Meillä on monipuolinen käytännön työkokemus esiintymisen ja vuorovaikutuksen asiantuntijoina. Meillä kaikilla on opettajan pätevyys. Me kouluttajat asumme Helsingissä, mutta liikumme sujuvasti sinne, missä osaamistamme kulloinkin tarvitaan.

Innostamme, sparraamme ja autamme eteenpäin muutoksessa.
Laitamme havaitsemaan, toimimaan ja onnistumaan!

Kouluttajat

Sanna Franck, yrittäjä, FM

Sanna Franck

Puhesfääri on Sannan yritys (toiminimi), joka on perustettu syyskuussa 2013. Ennen yrittäjyyttään Sanna on ollut koulutuspäällikkönä Suomen Puheopistossa ja sivutoimisena puheviestinnän ja draaman opettajana. Kouluttajan ja opettajan työstä Sannalla on kokemusta 2000-luvun alusta lähtien.

Sanna on rohkea, maanläheinen ja tarmokas. Hän on kouluttanut vuorovaikutuksen eri osa-alueita monenlaisissa työyhteisöissä.

Kouluttajana Sanna on pidetty. Sannasta on sanottu, että hän on helposti lähestyttävä, ennakkoluuloton, löytää uusia reittejä, pirteä ja taitaa ryhmän ohjailun.

sanna.franck @ puhesfaari.fi
p. 040 531 3737

fi.linkedin.com/in/sannafranck/

Twitter: @sanna_franck

Instagram: sanna_franck

Soile Rusanen, TeT, FM

Soile Rusanen

Soilella on pitkä kokemus kouluttamisesta ja opettamisesta. Hän on työskennellyt mm. Suomen Puheopistossa, Teatterikorkeakoulussa ja yrittäjänä taiteen, tutkimuksen ja koulutuksen parissa.

Soile on uudistuva, läsnäoleva ja laaja-alainen. Hänellä on runsaasti kouluttajakokemusta mm. työyhteisön vuorovaikutuksesta ja johtamisviestinnästä.

Soile herättää kouluttajana innostusta oppimiseen. Hänestä on sanottu, että hän ei tyydy helppoihin ratkaisuihin. Soile pitää huolta osallistujien oppimisesta mm. käyttämällä monipuolisia menetelmiä.

 

Sami Nieminen, TeM, KTM

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sami on innostava, motivoiva ja kokenut kouluttaja. Ennen opetus- ja koulutusalalla siirtymistään Sami teki ensimmäisen uransa pankkialalla. Samin monipuolinen kokemus työelämästä antaa vahvan pohjan kouluttaa vuorovaikutustaitoja erilaisille kohderyhmille.

Kouluttajavuosiensa aikana Sami on saanut erinomaista palautetta. Samista on sanottu, että hän on uskottava, havaitseva, innovatiivinen, monipuolinen, suora ja rauhallinen.