Hesarin artikkeliin on koottuna TED-järjestön johtajan Chris Andersonin ajatuksia hyvästä puheesta. Andersonin mielestä yksi toimivimmista tavoista luoda yhteys yleisöön on huumori. Artikkelin toimittaja on sitä mieltä, että huumori ei välttämättä pure suomalaiseen yleisöön.

Kyllä suomalaiset huumorin päälle ymmärtävät. Esiintyjällä pitää olla taitoa käyttää tuota haastavaa havainnollistamisen ja vaikuttamisen keinoa oikein. Tärkein seikka on, että huumori kumpuaa puhujan omasta persoonasta. Jos käyttää ulkoa opeteltuja vitsejä tai jonkun muun sutkauksia, jää helposti kiikkiin. Aitous ja sopiva rosoisuus ovat huumorin käytössä avainasemassa. Esiintymiskokemus auttaa tässäkin asiassa. Puhujan vapautuessa esiintyjänä, myös huumorin käyttö asettuu luontevaksi osaksi esiintymistä. Huumorin pitää olla myös hyvän maun mukaista ja yleisöä kunnioittavaa.

Kerron kaksi esimerkkiä. Olin kuulijana tilaisuudessa, jos nuori työntekijä piti yritysesittelyn. Hän oli rakentanut esiintymisensä huolellisesti huumoripläjäyksiä ja askelkuvioita myöten. Todennäköisesti hänen muistiinpanoissaan oli ennakoitu myös kohdat, joissa yleisö nauraa. No, ei nauranut mutta toki myötätuntoisesti hymähtelimme. Yleisö kun on lähtökohtaisesti esiintyjän puolella. Mikä sitten meni vikaan? Ensinnäkin hän yritti liikaa. Toiseksi esitys oli jopa liian tarkasti valmisteltu. Kolmanneksi hän unohti yleisönsä eikä antanut tilaa meidän kuulijoiden aidoille reaktioille.

Toinen esimerkki on tilaisuudesta, jossa vanhempi virkamies oli puhumassa kaupungin rakennuskohteista. Kaikessa virkamiesmäisyydessään ja hieman nuhjuisessa olemuksessaan tämä esiintyjä onnistui mainiosti. Hänkin oli valmistautunut, mm. PowerPoint-esityksellä. Hänen vahvuutensa esiintyjänä ei ollut powerpointit, vaan aitous. Hän ei yrittänyt esittää esiintyjää, vaan hoiti homman omalla tyylillään. Hän kohdisti sopivia sutkauksia omaan virkamiesmäisyyteensä ja kuulijoiden tuntemiin yleisiin vitsin aiheisiin epäonnistuneista rakennusprojekteista. Huumorihetket kumpusivat juuri siinä tilanteessa. Kuulijoina tulimme uteliaiksi esiintyjästä ja esityksestä.

On kuitenkin tärkeä muistaa, että huumori ei suinkaan ole puhetilanteissa mikään pakollinen asia. Jos huumori ei tunnu omalta jutulta tai tilanteeseen sopivalta, sitä ei ole väenväkisin pakko käyttää.

Halutessasi voit lisätä huumoria esitykseesi esimerkiksi näin:

• Kerro tarinoita tai esimerkkejä elävästä elämästä
• Vitsaile oman itsesi tai edustamasi tahon kustannuksella
• Käännä pienet kömmähdykset huumoriksi
• Rakenna viittauksia ajankohtaisiin tai yleisesti tunnettuihin naurun aiheisiin
• Muista hyvä kontakti yleisöösi. Jos huumori ei tunnu uppoavan kuulijoihin, unohda se.

Suosittelen myös katsomaan Youtubesta TED-puheita. Ne inspiroivat taatusti!

En ole jakanut kuvaa, eikä minua naurattanut.

Kukkahattutäti sisälläni ärähtää. Esiintymistaidon ja draaman opettaja sisälläni ärähtää. En ymmärrä, miksi lapsia pakotetaan esiintymään. Eihän edellä kuvaamassani tilanteessa ole kyse esiintymisestä, vaan lapsen nöyryyttämisestä.

Tunnistatko kouluajoiltasi seuraavia tilanteita?

• kirjaesitelmän pitäminen luokan edessä
• tanssiesitys liian piukassa puvussa teini-ikäisenä
• viulun tai muun instrumentin soittaminen arvioivan yleisön edessä
• runoesitys naiivisti käsiä nostellen koulun tärkeässä juhlassa

Monelle esiintymistilanteet lapsena voivat olla hyvin mukavia kokemuksia. Todella monelle ne eivät ole. Tämä tulee esiin esiintymisjännitysvalmennuksissa, joissa me kouluttajat kohtaamme lapsena nöyryytettyjä aikuisia.

Esiintymiskouluttajan tehtävä on auttaa rakentamaan esiintymisidentiteetti, joka on murennettu jo lapsena.

Lähdemme liikkeelle pienin askelin. Teemme helppoja esiintymisharjoituksia, pienen ja turvallisen ryhmän edessä. Palautteen lähtökohta on kannustaminen.

Lapsille pitäisi myös suoda mahdollisuus harjoitella esiintymistä pienin askelin. Ei niin, että ensimmäiset esiintymiskokemukset ovat joko arvioitavia suorituksia tai juhlasalissa satapäisen yleisön edessä. Esiintymistilanteista pitäisi saada myönteisiä kokemuksia heti lapsena.

Nämä kokemukset kantavat parhaimmassa tapauksessa aikuisuuteen saakka.

Prosenttiluvut perustuvat kaiketi Mehrabianin väärin ymmärrettyyn tutkimukseen 1960-luvulta.

Tuossa tutkimuksessa tarkasteltiin ensikohtaamisia ja sanattoman viestinnän merkitystä siinä kontekstissa. Näitä yksittäisiä tuloksia sovelletaan kyseenalaistamatta tilanteeseen jos toiseenkin. Me puheviestinnän ammattilaiset teemme töitä sen eteen, että näistä iänikuisista prosenttiluvuista päästäisiin jo eroon.

Miksi ärsyynnyn näistä prosenttiluvuista? Koska niitä käytetään yleisön kalasteluun väärällä tiedolla. Kenelläkään ei ole taitoa viestintätilanteessa pilkkoa ilmaisuamme prosenteiksi. Tärkeämpää on keskittyä petraamaan jokaisen persoonallista puheilmaisua ja sanatonta viestintää.

Panosta viestintäsi kokonaisvaikutelmaan

Minä komennan omissa koulutuksissani, että unohda prosenttiluvut. Tärkeintä on kokonaisvaikutelma, jonka viestintäsi muodostaa. Tämä tarkoittaa sitä, että sanallinen ja sanaton viestintäsi ovat tasapainossa keskenään.

Sanaton viestintäsi vahvistaa sitä mitä puhut.

Tässä simppeli esimerkki: jos kerrot olevasi iloinen toisen kohtaamisesta, pitää kasvojesi ilme olla hymyilevä ja äänensävysi miellyttävä. Jos äänensävysi on kärttyisä ja ilmeesi kovin hapan, voi kuulija epäillä, oletko kuitenkaan iloinen kohtaamisestanne.

Kerron vielä toisen esimerkin. Jos olet innostamassa tiimiäsi organisaatiosi muutostilanteessa, ei riitä, että elehdit käsilläsi innokkaasti ja hymyilet leveästi. Puheen rakenteesi pitää olla muutokseen motivoiva. Muuten esityksesi on turhaa sanahelinää.

Muista nämä asiat sanattomasta viestinnästä

• Puheemme on yleensä harkittua ja hallittua, kun taas sanattomat viestit ovat usein spontaaneita ja emme ole niistä yhtä tietoisia kuin kielenkäytöstämme.

• Sanattoman viestinnän liiallinen tulkinta voi johtaa väärinkäsityksiin.

• Sanattoman viestinnän normittaviin ohjeisiin kannattaa aina suhtautua varauksella. Nenän hipaisu ei tarkoita, että toinen valehtelee. Toisen nenänpieltä saattaa vain kutittaa.

• Kun sanaton ja sanallinen viesti ovat ristiriidassa keskenään, luotamme usein sanattomiin viesteihin.

• Ensivaikutelmatilanteessa sanaton viestintä on erityisessä asemassa.