Oletko koskaan analysoinut työpaikkasi vuorovaikutuskulttuuria? Teemme helposti johtopäätöksiä työtovereittemme tavasta ilmaista itseään: Pirjo puhuu kaiken aikaa eikä kuuntele muita, Vertti esittää asiat niin kuin hän tietäisi oikeat vastaukset kaikkiin asioihin, Anne ei koskaan sano mitään, Liisa suuttuu helposti ja poistuu paikalta ovet paukkuen, Daniel tyrmää muiden ehdotukset, Kirsi kuuntelee ja sovittelee jne.
Entä millainen on oma tapasi osallistua keskusteluun? Millainen on työtovereidesi käsitys sinun tavastasi olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan?
Sanat eivät ole vain sanoja, niiden takana on suhtautuminen muihin ja itseen. Onnistuessaan vuorovaikutus on tasavertaista, toista osapuolta kunnioittavaa ja arvostavaa. Se on enemmänkin vuorokuuntelua kuin vuoropuhumista. Aidossa dialogissa osallistuja kokee tuleensa kuulluksi. Hän myös kuuntelee muita ja kokee näin oppivansa ymmärtämään asioita paremmin. Tällaisessa vuorovaikutuksessa koko työyhteisö jakaa tietojaan ja oppii uutta.
Helppoahan se olisikin, jos kaikki olisimme mandeloja tai äiti teresoja. Mutta kun tavallinen meikäläinen ei läheskään aina jaksa kuunnella tai pysty arvostamaan toista sellaisena, kun tämä on. Harvinaisia eivät ole kertomukset työpaikoista, joissa salaillaan, valehdellaan, loukataan, jopa kiusataan.
Dialogisuus ei kuitenkaan tarkoita kaikenaikaista ”myötäkarvaan silittämistä”. Itseensä luottava, dialogisuuteen pyrkivä ihminen uskaltaa myös nähdä erilaisia mahdollisuuksia, nähdä asiat toisin.
Dialogisessa vuorovaikutuksessa kriittisyys on rakentavaa. Emme automaattisesti kasva avoimen dialogin taitajiksi. Meidän on harjoiteltava ja jatkettava harjoitusta koko elämämme ajan.
Dialogisuuden harjoittelun voi aloittaa vaikkapa tästä:
1) Pohdi, millaista itseäni parempaa osaamista työkavereillani on?
2) Päätä tänään antautua kuuntelemaan muita.