1. Läsnäolo on ollut ehdottomasti suosikkiteema. Vuorovaikutuskoulutuksissa osallistujat peräänkuuluttavat nykyään lähes aina läsnäoloa. Läsnäoloa toivotaan asiantuntijalta, asiakaspalvelijalta, esimieheltä tai työkaverilta. Tämä johtunee siitä, että moni kokee meidän olevan liiaksi kiinni sähköisissä välineissä. Aito kohtaaminen saattaa puuttua.

Olen aikaisemmin tässä blogissa kirjoittanut läsnäolon mantrasta. Kirjoituksessa väitän, ettemme voi syyttää läsnäolottomuudesta vain älypuhelimia. Lue täältä tarkemmin, mistä asioista läsnäolo muodostuu.

2.  Kasvokkain kohtaaminen on asia, jota moni tuntuu kaipaavan. Kukaan ei ole halunnut palata etanapostin aikaan, eikä luopua kaikista sähköisistä kanavista. Sen sijaan toivotaan, että chat-keskustelun sijaan voisi käydä koputtamassa kollegan ovea ja selvittää työasian siinä ja heti. Vapaamuotoisille rupatteluhetkille tuntuu aikaa olevan aina vain vähemmän. Työssä jaksamisen kannalta nämä työkaverin kanssa vaihdetut kuulumiset ovat kuitenkin hyvin merkittäviä.

Kasvokkain kohtaaminen voi olla tulevaisuuden uusi hittituote. Eräässä asiantuntijaorganisaatiossa ollaan jo nyt todettu, että sähköisten kanavien sijaan ensimmäinen kohtaaminen asiakkaan kanssa tehdään kasvokkain. Näin kuulemma saadaan rakennettua paremmin luottamusta ja aikaakin säästyy, kun monimutkaiset asiat keskustellaan heti perusteellisesti läpi.

3. Työnkuvien monipuolistuminen – enkä nyt tarkoita niin sanottua multitaskingia vaan sitä, että työntekijältä vaaditaan monenlaisia taitoja. Asiantuntijan pitää osata jakaa tietoa ja haastaa kysyjää oppimaan itse. Eri alan osaajista valmennetaan kouluttajia tai valmentajia. Alalla jos toisella on koko ajan käynnissä erilaisia kehittämisprojekteja, joissa vastuuta ja työtehtäviä jaetaan henkilöstölle. Niinpä olen kuullut monen sanovan, että kunpa saisi tehdä vain sitä työtä, johon on alunperin palkattu: opettajat haluaisivat opettaa ja asiakastyötä tekevät haluaisivat palvella asiakastaan.

4.  Jämäkkyys eli assertiivinen viestintä. Pikaisesti määriteltynä jämäkkä viestijä uskaltaa nostaa kissan pöydälle. Se ei ole hyökkäävää tai toista loukkaavaa toimintaa, vaan rohkeutta keskustella hankalistakin asioista.  Koulutuksissa kuulen usein tarinoita palavereista, joissa aina samat henkilöt joutuvat ottamaan asiat esille, vaikka kuinka on sovittu etukäteen työnjaosta.

Jämäkkää viestintää voi jokainen harjoitella. Aloita taitoharjoittelu vaikkapa seuraavassa palaverissa. Kerro rohkeasti oma näkökulmasi asiaan, vaikka se eroaisi yleisestä mielipiteestä.

Minä luulen, että maailma olisi parempi paikka, jossa jämäkkä viestintä määriteltäisiin kansalaistaidoksi.

5. Aktivoivat menetelmät, joita yhä enemmän ja enemmän toivotaan osaksi koulutuksia. Itse olen kuulunut toiminnallisuutta suosivaan koulukuntaan koko työurani. Nykyään huomaan, ettei minun tarvitse puhua aktivoinnin puolesta, vaan sitä todellakin toivotaan osaksi koulutuspäiviä. Osallistujat haluavat monipuolisia menetelmiä ja sellaisia, joissa noustaan liikkeelle. Myös aivotutkijat ovat todenneet, että oppimisella ja liikkumisella on selvä yhteys. Koulumaailmassa puhutaan pois pulpeteista -ilmiöstä. Ehkä työelämässä kehotetaan pian pois seminaaripöytien takaa. Kenties tulevaisuuden koulutustilassa onkin vain pystypöytiä.

Tämän koonnin myötä toivotan oikein antoisia vuorovaikutushetkiä loppuvuoteenne!

Viime viikolla Soile Rusanen kirjoitti tässä blogissa visuaalisesta havainnollistamisesta, joka tarkoittaa lähinnä PowerPoint-ohjelman hyödyntämistä. Myös monet kouluttajat rakentavat esityksensä hyvin pitkälti powerpointtien varaan. Kynnys aktivoivien ja toiminnallisten menetelmien käyttöön voi olla suuri.

Kun minua pyydetään kouluttamaan, niin toiveena on lähes aina jotain muuta kuin luennointia. Tämä johtuu osaksi ammatillisesta taustastani ja aiheista, joita koulutan. Tulkitsen asian myös niin, että kuulijat kaipaavat vaihtelua. ”Pois pulpeteista”-ideologia on näkyvissä myös aikuiskoulutuksen puolella.

Jos aktivoivia menetelmiä kerran kaivataan, niin mikä estää käyttämästä niitä? Tässä kolme syytä:

1. Esitysgrafiikkaan nojaaminen on turvallinen ja helppo vaihtoehto.
2. Meillä on vielä hyvin vahvasti behavioristinen oppimisen perinne, eli opettaja kaataa omasta tiedon kannustaan olennaiset asiat oppijalle. Tämä koetaan olevan vakavasti otettavaa ja oikeaa oppimista.
3. Kokemuksen puute aktivoivista menetelmistä tai omat huonot kokemukset. Toiminnallisuus saatetaan kokea hassutteluksi ja höpöhöpöksi.

Niin minä kuin moni muukin on osallistunut koulutuksiin, jossa aktivoivat menetelmät ovat tuota höpöhöpö-osastoa. Se turhauttaa ja tuntuu ajan haaskaukselta. Osallistujia voi kuitenkin aktivoida myös motivoivasti.

Keskeinen seikka on määritellä tavoite käytettävälle menetelmälle. Miksi käytän tätä menetelmää ja mitä sen avulla opitaan?

Otan esimerkiksi pariporinan, joka välillä jo kyllästyttää osallistujia, mutta on mielestäni toimiva ja turvallinen menetelmä. Pariporinan tavoite voi vaikkapa olla tutustua vieruskaveriin, pohtia yhdessä haastavaa teemaa tai muodostaa vastaus annettuun kysymykseen.

Toinen menetelmäesimerkki on kirjoittaminen. Kirjoittamistehtävien tavoitteena voi olla muodostaa oma käsitys asiasta. Kirjoittaminen antaa hetken hengähdystauon auditiiviselle oppimiselle.

Kolmas menetelmäesimerkkini ovat oma lempparini draamamenetelmät. Niiden hyödyntäminen vaatii jo alan koulutusta, mutta toki pienimuotoisesti voi kuka tahansa hyödyntää draamaa. Draamamenetelmien yleisenä tavoitteena on asioiden näkyväksi tekeminen teatterin keinoin, tekemällä oppiminen ja kokemuksellisuus.

Rohkaisen kokeilemaan osallistujien aktivointia osana koulutuksia edes pienin askelin. Aktivoivat menetelmät ovat pääasiallisesti mukava kokemus niin kouluttajalle kuin oppijoillekin. Oppiminen ei tarvitse olla kulmat kurtussa tuskailua.