Ovatko aktivoivat koulutusmenetelmät höpöhöpöä?

Tänä syksynä peruskouluissa astui voimaan uusi opetussuunnitelma. Liekö tämä vaikuttanut siihen, että havaintojeni mukaan myös aikuisten oppimisesta on puhuttu enemmän. Peruskoulun opetussuunnitelmaan en sen enempää puutu, mutta jatketaan tuosta aikuisena oppimisesta.

Viime viikolla Soile Rusanen kirjoitti tässä blogissa visuaalisesta havainnollistamisesta, joka tarkoittaa lähinnä PowerPoint-ohjelman hyödyntämistä. Myös monet kouluttajat rakentavat esityksensä hyvin pitkälti powerpointtien varaan. Kynnys aktivoivien ja toiminnallisten menetelmien käyttöön voi olla suuri.

Kun minua pyydetään kouluttamaan, niin toiveena on lähes aina jotain muuta kuin luennointia. Tämä johtuu osaksi ammatillisesta taustastani ja aiheista, joita koulutan. Tulkitsen asian myös niin, että kuulijat kaipaavat vaihtelua. ”Pois pulpeteista”-ideologia on näkyvissä myös aikuiskoulutuksen puolella.

Jos aktivoivia menetelmiä kerran kaivataan, niin mikä estää käyttämästä niitä? Tässä kolme syytä:

  1. Esitysgrafiikkaan nojaaminen on turvallinen ja helppo vaihtoehto.
  2. Meillä on vielä hyvin vahvasti behavioristinen oppimisen perinne, eli opettaja kaataa omasta tiedon kannustaan olennaiset asiat oppijalle. Tämä koetaan olevan vakavasti otettavaa ja oikeaa oppimista.
  3. Kokemuksen puute aktivoivista menetelmistä tai omat huonot kokemukset. Toiminnallisuus saatetaan kokea hassutteluksi ja höpöhöpöksi.

Niin minä kuin moni muukin on osallistunut koulutuksiin, jossa aktivoivat menetelmät ovat tuota höpöhöpö-osastoa. Se turhauttaa ja tuntuu ajan haaskaukselta. Osallistujia voi kuitenkin aktivoida myös motivoivasti.

Keskeinen seikka on määritellä tavoite käytettävälle menetelmälle. Miksi käytän tätä menetelmää ja mitä sen avulla opitaan?

Otan esimerkiksi pariporinan, joka välillä jo kyllästyttää osallistujia, mutta on mielestäni toimiva ja turvallinen menetelmä. Pariporinan tavoite voi vaikkapa olla tutustua vieruskaveriin, pohtia yhdessä haastavaa teemaa tai muodostaa vastaus annettuun kysymykseen.

Toinen menetelmäesimerkki on kirjoittaminen. Kirjoittamistehtävien tavoitteena voi olla muodostaa oma käsitys asiasta. Kirjoittaminen antaa hetken hengähdystauon auditiiviselle oppimiselle.

Kolmas menetelmäesimerkkini ovat oma lempparini draamamenetelmät. Niiden hyödyntäminen vaatii jo alan koulutusta, mutta toki pienimuotoisesti voi kuka tahansa hyödyntää draamaa. Draamamenetelmien yleisenä tavoitteena on asioiden näkyväksi tekeminen teatterin keinoin, tekemällä oppiminen ja kokemuksellisuus.

Rohkaisen kokeilemaan osallistujien aktivointia osana koulutuksia edes pienin askelin. Aktivoivat menetelmät ovat pääasiallisesti mukava kokemus niin kouluttajalle kuin oppijoillekin. Oppiminen ei tarvitse olla kulmat kurtussa tuskailua.

Leave a Reply